Ilmajoen uusi kunnanvaltuusto ehti kokoustaa noin tunnin, kunnes edellisen vuoden tilinpäätöskäsittelyn jälkeen alkoivat jo pohjustuspuheet veroprosentin riittämättömyydestä.
https://youtu.be/KxZl5mb1iuY?t=1088
Erikoista puhetta, kun nykyisellä veroprosentilla tehtiin nyt ensimmäistä kertaa vuosikausiin positiivinen tulos. (1,2 milj/e 2016)
Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003 myöskin Ilmajoen kunnan velkamäärää lyhennettiin, tosin vain vähän, mutta kuitenkin.
Miksi meidän tulisi nostaa veroja? Kaikki tiedämme että on olemassa myös vaihtoehtoja.
Veronkorotusilla ei yleensä saavuteta mitään, korotus on kuin pissaisi housuihinsa, hetken lämmittää, mutta sen jälkeen on entistä kylmempi.
Esitin jo aiemmin valtuustossa 2016 että meidän tulee tarkastella kunnan palveluita, henkilöstöä, sekä kunnan rakenneta siten, että sieltä voitaisiin tehdä säästöjä, veronkorotusten vaihtoehtona.
Kunnanhallituksen nykyinen puheenjohtaja Ahti Ranto (Kesk) näki silloin ainoastaan musiikkijuhlien tukemisesta voitavan saada säästöjä, muutama kymppitonni.
Koska näin ei tietenkän ole, vaan Ranto osoitti näköalattomuutensa myös tässä asiayhteydessä, on syytä selvittää mihin Ilmajoen kunta käyttää vuosittain n 70 miljoonaa euroa, eikä mistään voida säästää.
Suurin osa Ilmajoen kunnan rahoista menee lakisääteisiin tehtäviin. Sosisaali ja terveyspalvelut, sivistystoimi jne.
Lakisääteisesti Ilmajoen kunta maksaa myös ns "sakkomaksua" sellaisista työttömistä, jotka ovat olleet pitkään työttömänä. Vuosittain tämä summa on kasvanut rajusti.
v 2016 Ilmajoen kunta maksoi kansaneläkelaitokselle n 500.000 euroa sakkomaksua. ( vastaa n 0,5 veroäyripennin tuottoa)
On olemassa keino välttyä sakkomaksuilta. Se keino on pyrkiä työllistämään pitkään työttömänä olleita henkilöitä. Olen esittänyt että Ilmajokisille yrityksille, yhteisöille ja järjestöille maksetaan tukea, heidän työllistäessään pitkään työttömänä olleen henkilön.
https://www.youtube.com/watch?v=RBk0mWciDes
Minusta on viisaampaa tukea paikkakunnan yrityksiä, kuin maksaa merkittäviä sakkomaksuja kansaneläkelaitokselle, etenkään kun samaan aikaan kukaan ei työllisty.
Esitykseni ei saanut asiallista valmistelua, mutta vanha valtuusto viisaasti palautti asian valmisteluun.
Ilmajoen kunnan tulee aktiivisesti myös toimia yhteistyössä lääkäreiden kanssa jotta sellaiset henkilöt jotka eivät ole työkykyisiä pääsisivät eläkkeelle tai kuntoutukseen. Ei ole sosiaalisesti oikeudenmukaista että tälläiset henkilöt, joilla ei tosiasiallisesti ole työkykyä, ovat työvoimatoimistossa työttömänä työnhakijana. Oikea paikka on heille eläke tai kuntouttaminen.
On valitettavaa että yksikään sosiaalidemokraatti ei kannattanut esitystäni. Heille työttömien asia on vain silmänlumetta, jolla vaalien alla kerätään ääniä.
Myös Ilmajoen kunnan rekrytoinneissa tulee ottaa asia huomioon. Muistamme hyvin miten neljälle kokoaikaiselle työntekijälle suhmuroitiin vesilaitoksen päivystystehtävät. 1600h/ vuosi/henkilö. Mukana oli JHL:n pääluottamusmies, joka siis oman työnsä ohessa päivystää 1600h vuodessa, ja lisäksi pakettiin kuului kalliita ylitöitä viikonloppuisin.
Samaan aikaan vesilaitokselta oli laitettu vuosikausien kokemuksen omaavia määräaikaisia henkilöitä pois. Tällä moraalittomalla ja poliittisella päätöksellä ostettiin SDP:n tuki kunnanjohtajalle, sinun rahoillasi. Hyvä-veli kerho toimii näin.
On vaikea ymmärtää esimerkiksi niitä kunnanhallituksessa istuneita henkilöitä, jotka olivat valmiita tämän menettelyn hyväksymään. He eivät joko tiedä tarpeeksi, tai he eivät uskalla puuttua epäkohtiin. Epäilen että kyse on molemmista.
Ilmajoen kunnan tulee myös tarkistaa kiinteistörekisterin ajanmukaisuus. On arvioitu että Ilmajoen kokoisessa kunnassa saattaa huomattavan moni rakennus välttää kiinteistöveron, siksi että kiinteistörekisteri ei ole ajantasalla.
https://www.keskipohjanmaa.fi/uusimmat/515199/kiinteistoveroja-jaa-kunnilta-saamatta-satoja-miljoonia
Ei ole oikein korottaa veroja, jos mukana on vapaamatkustajia!
Ilmajoen kunta voi helposti säästää ilman, että veroprosenttiin, joka on ainoa vetovoimatekijä Ilmajoella tarvitsee koskea.
Muistutan että 1 veroäyripennin korotus tarkoittaa keskituloisella perheellä n 840e vuodessa. Tämä kaikki on pois kuntalaisten ostovoimasta, joka osittain myös pyörittää koko kunnan toimeliaisuutta.
Markku Koskela (SDP) ansaitse myös muutaman rivin, hän kun yleensä valtuustossa puoltaa henkilökuntaa, mutta oma etu onkin lähinnä.
Ilmajoen kunta saa jo nyt kilpailukykysopimuksen kautta esim kunnan työntekijöiden palkkapussista 30% lomarahoista. Summa lienee satoja tuhansia/vuosi.
Samaan aikaan kun tavan kunnan työläinen leikkaa lomarahoistaan, heidän edunvalvojilleen räätälöidään edellä kuvatunlainen lisäbisnes, jossa vuosittainen lisätulo /henkilö on n 16000e.
Vesilaitoksenhoitaja Markku Koskela, aiemmin jopa kunnan ääniharavanakin toiminut JHL:n pääluottamusmies, ansaitsi edellisen verotusvuoden aikana n 65000e. Ei taida muut JHL:n duunarit päästä samoihin ansioihin?
Koska kyseinen Markku Koskela, on henkilöstön edunvalvoja, hän on vaalikelvoton kunnanhallitukseen. Siitä huolimatta hän on sovittanut jalkansa kunnanhallituksen pöydän alle jo vuosikaudet.
Hän istuu siis työnantajaa edustavan kunnanhallituksen pöydässä, vaikka on sinne vaalikelvoton. Kyseinen järjestely osoittaa erikoisen tavan, jota Ilmajoella on vuosikausia harjoitettu.
Kyseistä järjestelyä on voitava arvostella, vaikka se ei varsinaisesti olisikaan laitonta, on se moraalitonta. Miten SDP:n jäsenet voivat hyväksyä asian?
Koskela(sdp) istui vuosikaudet myös Ilmajoen kunnanhallituksen alaisen talouden seurantatyöryhmän jäsenenä. Seurantatyöryhmän tehtävä on valmistella kunnanhallitukselle mm talousarviota. Sanoisin että aika veijari 😈
Kyseinen työryhmä oli vuosikaudet myös tasa-arvolain vastainen.
Tasa-arvo, jota SDP markkinoi heidän arvopohjanaan, ei saanut vahvistusta ainakaan asian käsittelyssä, jossa Ilmajoen kunnanhallituksen jäsenistä ainoana joka asiaan otti kuntaa ja piti järjestelyä tasa-arvolain vastaisena oli Juha Mäenpää (PS).
Kunnanhallituksessa molemmat SDP:n edustajat Johanna Reinilä ja Salme Hautala eivät kertaakaan tehneet mitään laittomuuden estämiseksi.
Erikoista että Salme Hautala toimii myös käräjäoikeuden lautamiehenä. Ainakaan hänen oikeustajunsa ei ole vakuuttanut, Ilmajoen kunnanhallituksessa toimiessaan hän on ollut tekemässä useita lainvastaisia päätöksiä.
Heidän toimintansa lainvastaisista päätöksistä, siunattiin kunnanvaltuuston valitessa heidät jatkamaan edelleen kunnanhallituksessa. Samoin Markku Koskela jatkaa edelleen jalkojensa sovittamista ja kampaviineireiden syöntiä saman pöydän ääressä, valtuuston varapuheenjohtajan roolissa.
http://ilmajoki.fi/ilmoitukset/?lang=fi&id=4506
Vaasan hallinto-oikeus totesi Ilmajoen kunnan toimineen lainvastaisesti valitessaan työryhmään tasa-arvolain vastaisen kokoonpanon.
http://ilmajoki.fi/ilmoitukset/?lang=fi&id=4115
Istuiko Markku Koskela naispaikalla?
Kysymys on aihellinen, sillä hän oli myös Palonkortteeri Oy:n hallituksen puheenjohtajana, 100% kuntaomisteisessa yhtiössä, jossa hallituksessa oli tasa-arvolain vastainen kokoonpano.
Samoin Koskela vähät välitti tasa-arvolaista, kun itse pääsi hillotolppaa nuolemaan Lakeuden Vesi Oy:ssä, jossa myöskin oli tasa-arvolain vastainen hallituskokoonpano.
Ilmajoella 22.07.2017
Hannu Akkanen