Korjataan sotesotkut!
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on esitetty suunnitelma, jossa
Ilmajoen ja Lapuan vuodeosastot lakkautettaisiin.
Kyse on 1+7 mallin romuttamisesta. Toteutuessaan se johtaisi Ilmajoen ja
Lapuan SoTe-keskusksien hiljaiseen näivettämiseen terveysasemaksi,
koska myöhemmin kuvantamispalvelut (röngten) laboratoriopalvelut jne,
ajettaisiin alas.
Jäljelle jäisi terveysasema hyvin vajavaisilla palveluilla.
Esimerkiksi Ilmajoen 3-vuotta vanha vuodeosasto on helposti
laajennettavissa isommaksi, jos alueella on näkemys siitä että isompi
yksikkö olisi kustannustehokkaampi. Ilmajoen kunnalla saattaisi olla
valmiuksia laajentaa vuodeosastoa, jolloin hyvinvointialueen
lainanottovaltuuksia tältä osin olisi tarpeetonta lisätä.
Miten tähän on tultu?
Edellinen hallitus Sdp:n ja keskustan johdolla
runttasi väkisin vajavaisen SoTe-uudstuksen, jonka rahoituslaskelmat oli
taikaseinästä revittyjä.
Eduskuntavaalien jälkeen sekä Sdp.lle että keskustalle tarjottiin vastuuta
hallituksessa. Keskustan ratkaisu maakuntia kurittavaan SoTeuudistukseen oli tyhjä paperi, työkalupakki kolisi tyhjyyttään.
Oppositioon huutelemaan oli kova kiima. Ehkä he ymmärsivät omien
päätöstensä vaikutukset maakuntien ihmisiin ja puutteelliset
rahoitusratkaisut, joihin heillä ei ollut halua eikä kompetenssia etsiä
ratkaisuja.
Lienee turha mainita että rahoituslaki jonka johdosta soterahoitus on liian pieni, on edellisen vasemmistohallituksen säätämä.
Keskustan esittämä malli on se, että annettaisiin lisäaikaa alijäämien
kattamiseen. Lisäaika ei ratkaise yhtään mitään, sinä aikana tulee vain lisää
alijäämää. Pään pensaaseen työntäminen on huono tapa korjata epäkohtia.
Arvoisat keskustalaiset, te teitte sote-uudistuksen, joka ei vastannut
uudistuksen tavoitteisiin. Onnistuitte luomaan kokonaan uuden rahasyöpön
hallintotason piilopuoluetukineen, mutta ette onnistuneet parantamaan
palveluita tai hoitojonoja. Lisäsitte byrokratiaa ja normeja. Pahensitte
henkilöstöpulaa, Pidensitte hoitojonoja ja loitte epätarkoituksenmukaiseen
vuokralääkäribisnekseen. Romutitte lisäksi Kela-korvaukset.
SoTe tarvitsee lisää rahaa, on täysin epärealistista kuvitella että EteläPohjanmaan hyvinvointialueen alijäämät katettaisiin säästöillä, se vaatisi
noin 7-8 miljoonan euron säästämistä joka ainoan sotekeskuksen osalta.
On myös syytä selvittää onko Etelä-Pohjanmaan sote-alueen
diagnosointien puutteelliset kirjaukset johtaneet miljoonien eurojen
rahoitusmenetyksiin. Mikäli on, vastuunkantajia pitää löytyä.
Alue-ja kuntavaaliehdokas
Hannu Akkanen Ps
HANNU AKKANEN PS-KUNNANVALTUUTETTU Tinkimättömästi kuntalaisten puolella. Elämänkokemusta niin ala-kuin ylämäessäkin. Rohkeutta puuttua epäkohtiin.
torstai 20. helmikuuta 2025
maanantai 6. tammikuuta 2025
Vuosi 2025-vaalikevät tulee. Oletko valmis?
Kunta-ja aluevaalit käydään keväällä 2025, olen mukana molemmissa. Ilmajokiset voivat halutessaan äänestää minua Ilmajoen kunnanvaltuustoon.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue käsittää seuraavat paikkakunnat: Alajärven kaupunki, Alavuden kaupunki, Evijärven kunta, Ilmajoen kunta, Isojoen kunta, Isonkyrön kunta, Karijoen kunta, Kauhajoen kaupunki, Kauhavan kaupunki, Kuortaneen kunta, Kurikan kaupunki, Lappajärven kunta, Lapuan kaupunki, Seinäjoen kaupunki, Soinin kunta, Teuvan kunta, Vimpelin kunta, Ähtärin kaupunki.
Mikäli asut kyseisellä paikkakunnalla, sinulla on oikeus äänestää minua aluevaltuustoon.
Kuntavaaleissa olen ollut kolmesti aiemmin.
Vuonna 2012 sain 34 ääntä ja olin varavaltuutettu
2017 äänimäärä oli 114 ja tulin valituksi valtuustoon, sekä tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi, josta
keskustapuolueen, sosiaalidemokraattien ja kristillisen puolueen silloisten valtuutettujen lainvastaisella päätöksellä erottivat valheellisten väittämien perusteella. Ymmärtivätkö edes hävetä?
Vaasan Hallinto-oikeus kumosi tämän moraalittomien valtuutettujen päätöksen lainvastaisena.
https://yle.fi/a/3-12286732
Vaasan Hallinto-oikeus kumosi tämän moraalittomien valtuutettujen päätöksen lainvastaisena.
https://yle.fi/a/3-12286732
2021 kuntalaiset luotti 182 äänen verran jolla heltisi kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajan pesti 2-vuodeksi.
2025 toivon teiltä kannatusta äänesi muodossa.
Olen ollut vuodesta 2012 perussuomalaisten riveissä, en ole koskaan muun puolueen riveissä ollut, eikä koskaan ole ollut tarvetta edes harkita puolueen vaihtoa.
Se ei tarkoita tietenkään sitä, että olisin esimerkiksi valtakunnan politiikassa kaikesta samaa mieltä. Perussuomalaisissa olen saanut aina toimia oman näkemykseni mukaisesti.
Kuntapolitiikka on muutoinkin hyvä nähdä enemmän kuntalaisten edunvalvontana, uskon olevani siinä tehokas ja vahva.
Näyttöjä löytyy ja kiitän kuntalaisia siitä että he ottavat runsaasti yhteyttä, tuovat epäkohtia esiin ja olen niitä onnistunut jollain tavalla auttamaan.
Aluevaaleissa olen ensimmäistä kertaa ehdokkaana.
Meille aluevaalit on tärkeeät ja niissä kannattaa äänestää, nyt se käy samalla kerralla kun käy äänestämässä kuntavaaleissa. Ennakkoäänestys molemmissa vaaleissa toimii samoin kuin aiemminkin.
Me perussuomalaiset emme nosta aluevaltuuston ryhmärahoja, haluamme käyttää hyvinvointialueen vähäiset rahat ihmisten hoitoon, emme oman asemamme pönkittämiseen ja valtuustoryhmälle hankittavien lounasseteleiden, partypoksien tai muun krääsän hankkimiseen.
Mikäli tulen valituksi, haluan turvata alueen tasapuoliset peruspalvelut jokaisella paikkakunnalla.
Toimin tiukasti ja tarkasti siten, että hyväveli toimintaa ei sallita, päätöksenteko tulee olla avointa ja rehellistä.
Uskon että oma osaamiseni taso on riittävä. Olen toiminut aiemmin mm JIK-kuntayhtymän johtokunnassa. Ilmajoen kunnan tarkastuslautakunnan jäsenenä 8-vuotta, josta puheenjohtajana 4-vuotta, kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajana 2 vuotta, kunnanhallituksen jäsenenä 4-vuotta, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä SEDU:n hallituksessa 4-vuotta. Valtuustoryhmän puheenjohtajana kahdesti, yhteensä 3-vuotta.
Tunnen lainsäädännön, otan asioista selvää ja perehdyn käsiteltäviin asioihin.
Tällä tavalla olen toiminut kuntapolitiikassakin, siten että en ole sielläkään ollut miellyttämässä muita, vaan ajamassa äänestäjieni, kuntalaisten etua, itseäni säästämättä.
Mikäli haluat osallistua vaalikampanjointiin jakamalla mainoksiani tai muulla tavoin, ota yhteyttä p 045-2272598 tai hannua@outlook.com
Minulle on myös avattu vaalitili FI30 3939 0059 3418 59
Kiitän kaikesta tuesta! yt. Hannu Akkanen
Tilaa:
Kommentit (Atom)
Korjataan sotesotkut! Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on esitetty suunnitelma, jossa Ilmajoen ja Lapuan vuodeosastot lakkautettaisiin....
-
Ilmajoen kunnassa sijaitseva Etelä-Pohjanmaan opisto on viimepäivinä ollut julkisuudessa rehtoreidensa Kyösti Nyyssölän (kesk) ja apulaisre...
-
ILMAJOKI - MEILLÄ OSATAHAN Poliisi on lopettanut esitutkinnan koskien ilmajokelaista kunnanvaltuutettua Hannu Akkasta (ps.) ...
-
Ilmajoen kunnanvaltuustossa nähtiin 22.06.2020 sitä "parempaa" käytöstä. Yhteistyökyvyttömät ja epäkorrektit valtuutetut keskust...
