Ilmajoen keskustapuolue voitti kuntavaalit huhtikuussa 2017 lupaamalla ettei kuntaveroa tarvitse nostaa.
Ilmajoen kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina 13.11.2017 klo 18.00 kokoukseensa, jossa ilmeisen varmasti on esillä myös Ilmajoen kunnan tuloveroprosentti ja kiinteistövero.
Keskustalainen tapa pimittää äänestäjiltä lopullinen totuus, paljastuu jo vuosien takaa.
Keskustan voimahahmo, kunnallisneuvos Jorma Yli-Suomu kirjoitti jo vuosia aiemmin ihan samoista asioista näin.

Tulemme näkemään valtuustossa onko keskustan lupaus, ettei veroprosenttia tarvitse korottaa, pelkkää sanahelinää. Pahoin pelkään että äänestäjien pettäminen alkaa heti.
Itse tulen vastustamaan sekä tuloveroprosentin, että kiinteistöverojen korottamista.
Ilmajoen keskustan kuntavaaliohjelma 2017- sisältää lisäksi kohdan,(Työttömyyden hoito on parasta sosiaaliturvaa)
Olen tehnyt valtuustoaloitteen jo 2015 joka oli otsikoitu (TYÖTTÖMYYDEN HOITO ON PARASTA SOSIAALITURVAA) Ilmajoen kunnan työllisyysohjelma.
Erikoista on että 9 keskustavaltuutettua kuitenkin äänesti sen puolesta että valtuustoaloitteeni olisi tullut loppuunkäsitellyksi, eikä asian valmistelua enää jatkettaisi.
Vaikuttaa vahvasti siltä, ettei keskustan valtuutetut itsekään halua noudattaa omaa vaaliohjelmaansa, enää vaalien jälkeen?
https://www.youtube.com/watch?v=RBk0mWciDes
Jatkan keskustan vaaliohjelman perkaamista, koska siellä oli myös kohta, jossa IMO:n kehittämiseen vaadittiin vauhtia!
Kevään ja alkukesän aikana olemme nähneet, miten keskustan äänin IMO:n opetusta ollaan keskittämässä Seinäjoelle.
Kunnanjohtaja vastusti, mutta Seamk:in hallituksessa muut keskustalaiset (3) kannatti IMO:n opetuksen keskittämistä Seinäjoelle.
Keskusta ei pystynyt vakuuttamaan edes oman puolueensa edustajia, IMO:n puolelle, jolloin korkeakouluopetus olisi säilynyt Ilmajoella.

Palataanpa vielä keskustalaiseen kuntavaaliohjelmaan. Kohdassa 9. puhutaan päättämisen etiikasta, hyvistä tavoista, jotka kuuluvat ensisijaisesti kuntalaisten äänestämille edustajille.
Päättäjien on muistettava ajaa kuntamme etua kaikessa toiminnassamme, niin teoissamme, esityksissämme, puheissamme jne.

On mielenkiintoista että juuri keskustalainen kunnanjohtaja, jota tokikaan kukaan kuntalainen ei ole luottamustehtäviin päässyt äänestämään, on valittu kuntamme edustajaksi mm Rengonharjusäätiön hallitukseen, SeAmk:in hallitukseen ja edustapa hän kuntaa päivittäin virkansa puolesta.
Keskustalainen kunnanhallituksen puheenjohtaja Ahti Ranto ilmoitti kuitenkin ettei kunnanjohtajan käytös, jossa hän rikkoi lähestymiskieltoa viestittelemällä lukuisia loukkaavia viestejä kuntalaista, lähestymiskiellolla suojattua naishenkilöä kohtaan, aiheuta mitään toimenpiteitä.
https://yle.fi/uutiset/3-9778753
Ranto piti kunnanjohtajan käytöstä "lillukanvarsina" ja asian uutisointia tarkoitushakuisena.
Ei edes siitä huolimatta että kunnanjohtajalle on annettu kirjallinen varoitus loppuvuonna 2016.
Ranto oli itse irtisanomassa siivoojaa, joka tuli töihin humalassa, kirjallisesta varoituksesta huolimatta.
Samoin kunnanhallitus, Ranto mukaanlukien oli kuulemassa Juha Mäenpäätä, sen johdosta että Mäenpää nimitti hallinto-ja talousjohtajaa "räkänokaksi".
Mäenpäälle ei annettu edes pyynnöstä, asiaan liittyviä asiakirjoja. Koko kuuleminen oli eettisesti varmaankin tarpeen, olihan poliisi lopettanut asian tutkimisen asian vähäisyyden takia.
Ilmeisesti kunnanhallituksen kuulemistilaisuudet on täyttä poliittista teatteria, joiden tarkoitus on palvella ainoastaan poliittisia tarkoitusperiä, myös silloin kun kuulemiseen olisi oikeasti aihetta.
Kunnassa on myös puhuttu kunnanjohtajalle annetusta "työrauhasta". Kunnallisneuvos Jorma Yli-Suomu on kiinnittänyt samaan itkuvirteen huomiota jo 10 vuotta aiemmin.
Ilmajoella ollaan menossa kiivasta vauhtia kohti kuntaliitosta, ja he jotka äänekkäimmin sitä ovat vastustaneet, tekevät sen itse omalla toiminnallaan.
Hannu Akkanen
kunnanvaltuutettu
26.08.2017 Ilmajoki



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti