Ilmajoen kuntaan oli tiedotetu hallintojohtaja Marko Lähteelle asian todellinen tilanne, jossa poliisi oikaisi omaa virheellistä päätöstään olla suorittamatta asiassa esitutkinta.
Kunnanhallituksen jäsenille ja siten kuntalaisille haluttiin uskotella että asiaa valmistelemassa voisi olla esteellien henkilö.
Kyseessä on rikos, joka tulee asianmuksisesti tukia ja sen jälkeen hutkia.
Koska kyseessä on epäily kunnanhallituksen puheenjohtajan virkavelvollisuuden rikkomisesta kahdessa erillisessä asiakokonaisuudessa sekä kolmen muun kunnanhallituksen jäsenen epäillystä virkavelvollisuuden rikkomisesta, Ilmajoki-lehden valeuutinen jäi siltä osin torsoksi.
Myös Ilmajoki-lehdessä toimituksella oli tiedossa tai ainakin olisi pitänyt olla tiedossa että asian tutkinta on aloitettu uudelleen.
Ilmajoki lehden päätoimittaja kertoo Ilkka-lehdessä kunnasta harjoitetusta painostuksesta.
Ilmeisesti kyse tässäkin uutisoinnissa on Ilmajoki-lehden halusta uutisoida perussuomalaisista negatiiviseen sävyyn, sekä kunnan harjoittamasta painostuksesta ja sen tuloksista.
https://ilkkapohjalainen.fi/tilaajalle/paikalliset/sotku-koronakaranteenista-sai-ilmajokelaisen-valtuutetun-jattamaan-luottamustoimet-kunnan-johto-yritti-vaikuttaa-paikallislehden-uutisointiin-1.4218377

