Aloitteen sisältö
Ilmajoen kunta on tehnyt tutkintapyynnön Etelä-Pohjanmaan poliisilaitokselle 03,04.2017
Ilmoituksen tekijät /asianomistajat ILMAJOEN KUNTA
SEPPO PIRTTIKOSKI ja MIKA SILLANPÄÄ
c/o AA Mika Miesmäki Asianajotoimisto FACTA OY
Hämeenkatu 3a6 33100 Tampere
Asia: 1.Työturvallisuusrikos, 2.Kunnianloukkaus
Ilmajoen kunta on maksanut kaikki tutkintapyynnöstään aiheutuneet kulut yht: 10492,29e
Koska tutkintapyynnöstä ilmenee että esim: Kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski on ollut asianomistajana ainoastaan kunnianloukkaus asiassa, joka on ykstyisoikeudellinen asia, ei Ilmajoen kunta voi olla asiassa tältä osin maksajana.
Mika Sillanpään osalta myös aiheettomaksi todetun kunnianloukkausväitteen osalta on syntynyt kuluja jotka ovat yksityisoikeudellisia aiheettomaksi todetun kunnianloukkausväitteen osalta.
Tietopyyntö Ilmajoen kuntaan laskujen hyväksyjästä ei ole tuonut tulosta.
Eduskunnan oikeusasiamies on Joulukuussa 2018 nuhdellut Ilmajoen kuntaa sen lainvastaisesta menettelystä tietopyyntöihin vastaamisessa.
Ilmajoen kunnan tekemä tutkintapyyntö oli kaikilta osin aiheeton, syyttäjä sekä poliisi ovat tehneet päätökset olla tutkimatta kunnianloukkausväitteitä kokonaisuudessaan, koska asiassa ei ole saatavissa näyttöä rikoksesta eikä tekijästä.
Ilmajoen kunnan toiminta on aiheuttanut kunnalle suoria kuluja 10492e.
Tämän lisäksi kunnanjohtaja sekä hallinto-ja talousjohtajana silloin toiminut Mika Sillanpää ovat käyttäneet työaikaansa huomattavassa määrin oman yksityisasiansa edistämiseen, mikä selviää asianajajan laskutuksesta.
Työturvallisuusrikosväitteen osalta voidaan todeta että aluehallintoviraston lausunnon mukaan Ilmajoen kunnan esittämät aiheettomat epäilyt Hannu Akkasta ja erästä toista silloista kunnanvaltuutettua kohtaan, ovat olleet täysin mielipuolista vainoa, eikä aluehallintoviraston kahden lakimiehen lausunnon mukaan Akkanen voi edes syyllistyä työturvallisuusrikokseen koska hän ei ole työnantajan edustaja kunnan organisaatiossa.
Tältäkin osin asia on jätetty tutkimatta koska on selvää ettei esitetyt henkilöt edes voi syyllistyä väitettyyn rikokseen.
Ilmajoen kunnalle aiheutetut kulut on perittävä täysimääräisenä takaisin Seppo Pirttikokselta ja Mika Sillanpäältä.
Tutkintailmoitusesta käy ilmi että Ilmajoen kunta on ollut osallisena ainoastaan kohdassa 1. eli työturvallisuusrikosepäilyssä. asiakohta 2. koskee kunnianloukkasväitettä, jossa Ilmajoen kunta ei ole osallisena.
Näin ollen Ilmajoen kunta ei voi olla virkamiesten yksityisasiassa maksajana ja kulut tältäosin on perittävä Pirttikokselta ja Sillanpäältä itseltään.
Poliisi ja syyttäjä ovat lopettaneet molempien Ilmajoen kunnan esittämien rikosväitteiden osalta tutkinnan aiheettomana.
Kuntalaisten veroeuroja ei saa käyttää yksityisiin menoihin.
Me allekirjoittaneet Ilmajoen kuntalaiset edellytämme että kuntalaisilta perittyjä kunnallisveroja ei käytetä henkilökohtaisiin aiheettomiin tutkintapyyntöihin ja että Ilmajoen kunnan maksamat kulut edellä mainitussa asiassa peritään täysimääräisesti siltäosin kuin ne koskevat Sillanpään ja Pirttikosken henkilökohtaista aiheettomaksi todettua kunnianloukkausväitettä.
Pyydämme Ilmajoen kuntaa huomioimaan myös imagohaitan, joka kunnalle aiheutuu tämäntyyppisten kiusantekoimoitusten julkisuudesta.
Ilmajoella 11.03.2019
Hannu Akkanen
kunnanvaltuutettu