![]() |
| Perussuomalaiset valtuutetut ja 1 varavaltuutettu ryhmäkuvassa. |
Ilmajoen kunnan osalta kuntavaalit ovat ohi ja tulokset tiedossa.
Kristillisdemokraatit +3,6% +1 valtuutettu.
Vihreät olivat ensikertaa ehdolla ja saivat yhden valtuutetun niukkaakin niukemmin yhden äänen turvin.
Rökäletappion Ilmajoella kärsi keskusta, joka menetti kannatustaan -9,1% -3 valtuutettua.
Rökäletappion kärsi myös SDP -4,6% ja -2 valtuutettua. Jo ehdokasasettelu antoi osviittaa heikosta sosialistien menestyksestä. Ikääntyneet sosialistit eivät houkuta nuoria äänestäjiä. Vain yksi alle 45 vuotias ehdokas. Valtuutettujen keski-ikä yli +60 vuotta kertoo että SDP on auringonlaskun puolue.
Myös päivähoitoskandaalissa ryvettynyt kokoomus kärsi vaalitappion menettäen kannatustaan 1,8% ja yhden valtuustopaikan. Alhaisen äänestysprosentin ansiosta kokoomus menetti ainoastaan yhden paikan, heillähän on tunnetusti uskollisimmat äänestäjät.
Äänestysprosentin pienuus söi oletettavasti perussuomalaisten kannatusta, vain 58,2% äänioikeutetuista äänesti. Pudotusta edellisiin kuntavaaleihin (2017/63,0%) oli 5%
Äänimäärissä puolueiden osalta tapahtui isoja muutoksia.
Keskusta sai 1983 ääntä pudotusta edellisiin vaaleihin -656 ääntä.
Perussuomalaiset sai 1154 ääntä ja lisäystä edellisiin vaaleihin +502 ääntä.
Kokoomusta äänesti 1092 äänesäjää, miinusta edellisiin vaaleihin -178 ääntä.
Sosialistit romahti 654 ääneen jossa pudotusta edellisiin vaaleihin -311 ääntä.
Kristillisten onnitunut ehdokasasettelu oli tuoda heille kolmannenkin valtuustopaikan joka meni loppumetreillä vihreille vain yhden äänen erolla.
Kristilliset sai nyt 429 ääntä jossa nousua edellisiin vaaleihin oli +179 ääntä.
Yhteenvetona voidaan todeta että keskustavasemmisto kärsi rökäletappion, kuntalaiset äänesti selkeän muutoksen puolesta oikeistokonservatiivisten voimien puolesta.
Kesk+sdp menetti 5 valtuustopaikkaa ja 967 ääntä.
PS+Kd kasvatti valtuustopaikkoja 5:llä ja lisäsi kannatustaan +681 äänellä.
Ilman päivähoitoskandaalissa ryvettynyttä ja likaista vaalikampanjaa käynyttä kokoomuksen muutamaa henkilöä, myös kokoomuksen menestys olisi ollut parempi. Matala äänestysvilkkaus piti lisäksi suosia kokoomusta.
Henkilötasolla on mielenkiintoista huomata että puolueen vaihto ei vie kannatusta.
Moninkertainen puolueloikkaaja Esa Niemistö, ex ps, sin, sit kesk kasvatti äänimäräänsä 29 äänellä.
Keskustasta kokoomukseen siirtynyt Janne Niemelä nosti henkilökohtaista kannatustaan +67 äänellä. Lähes saman tempun toisti kokoomuksesta perussuomalaisiin siirtynyt Helena Rahkola nostamalla kannatustaan äänikuningattareksi asti, saaden 191 ääntä + 64 edellisin vaaleihin verrattuna.
Omaa vaalitulosta on tietysti syytä arvioida jokaisen, niin teen itsekkin.
Sain kuntavaaleissa vuonna 2012 32 ääntä
vuonna 2017 114 ääntä
vuonna 2021 182 ääntä
Omaa vaalitulostani pidän hämmästuttävän korkeana, ottaen huomioon sen, että tarkastuslautakunta, jonka puheenjohtajana toimin, erotettiin maaliskuussa varsin kyseenalaisin perustein laittomalla tavalla.
Vain viikkoa ennen kuntavaalien äänestyspäivää, kunnanhallitus antoi erikoisen lehtistötiedotteen, jossa paheksuttin kunnan hallitojohtajalle lähettämääni sähköpostia.
"Kunnanhallitus paheksuu voimakkaasti Hannu Akkasen viestejä ja pitää niitä erittäin moitittavina, epäasiallisina ja osin uhkaavina."
Erikoista on, että kunnan hallintojohtaja tai kukaan muukaan kunnan henkilösöstä ei ole asiasta minulle maininnut sanallakaan, pitäen niitä millään tavoin moitittavina.
Vaalien alla sain muutamia yhteydenottoja entisiltä kokoomuksen ja keskustan äänestäjiltä, jossa he kertoivat etä tuo sinun mustamaalaamisesi kunnan taholta on jo niin läpinäkyvää, että he äänestävät minua.
Kiitos heille siitä, uskon että kunnanhallitus, joka on ollut Ilmajoen historian surkein, epäonnistunein ja etenkin asiaosaamiseltaan kelvottomin, teki itselleen karhunpalveluksen.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ahti Ranto (kesk) oli koko kunnan suurin pudottaja, äänimääränsä tippuessa -54 ääntä.
Kovin hyvin ei mennyt myöskään päivähoitoskandaalissa ryvettyneellä Juha-Pekka Karvosella - 16 ääntä, tarastuslautakunnan jäsen Sari Mantereella -19 ääntä
Tarkastuslautakunnan jäsen Seppo Pitkämäellä - 1
Karvonen tipahti 103 äänestä 87 ääneen.
Mantere 47 äänestä 28 ääneen.
Pitkämäki menettiyhden äänen.
Tarkastuslautakunnan ex-puheenjohtajana kasvatin äänimäärääni +68 äänellä, eli Karvonen epäonnistui kunnanjohdon suunnittelemassa operaatiossa täysin.
Näyttääkin siltä, että asialinjalla pärjää, ne jotka toisille kuoppaa kaivaa sinne itse tipahtaa.
Kunnanjohtaja Pirttikosken mahdollisia potkuja käsitellään tänään kunnanhallituksessa.
Itse aion jatkaa asialinjalla.
Kuntalaiset ovat äänestneet minua josta haluan osoittaa erityisen nöyrän kiitoksen.
Kansa on puhunut, muutosta halutaan.
![]() |
| Perussuomalaisilla oli tunnelma katossa vaalivalvojaisissa Riistavallin metsästysmajalla. |
Ilmajoella 21.06.2021
Hannu Akkanen
Kunnanvaltuutettu











