lauantai 6. kesäkuuta 2020

ILMAJOEN OMA KULMUNI













Ilmajoella on keskustalainen kunnanjohtaja osoittanut omaksuvansa valtakunnantason koplauskyvyt 
 tyypilliseen keskustalaiseen tapaan. Hämmästyttävintä on että Ilmajoen kunnanvaltuustossa ei löydy henkilöitä joilla rohkeus tai ymmärrys kattaisi näkemään alla esitetyn toiminnan lainvastaisuuden ja kepulaisen röyhkeyden.
Kaikki keskustalaiset,kokoomuslaiset ja sosiaalidemokraatit hyväksyvät kuntalaisten verovarojen käytön kunnanjohtajan yksityisiin menoihin.

Tapauksen taustaa: Ilmajoen kunnassa teetettiin tilaustyönä (kunnajohtaja ja hallintojohtaja) tilauksesta AVI:n työpaikkaselvitys.

Kunnanjohtaja ja hänen hännystelijänsä Mika Sillanpää (ex-hallintojohtaja) pyysivät AVI:n työsuojelun edustajaa tekemään kunnassa työpaikkaselvityksen, jossa ylimpään johtoon kohdistuvan väitetyn häirinnän väitettiin olevan luottamushenkilöiden aiheuttamaa.

Koska Ilmajoen kunnan johtoryhmään kuuluu noin 10 henkilöä, vastausten määrä aiheutti ongelman, siksi sihen pyydettiin vastaamaan myös ei johtoryhmään kuuluvia "kavereita" jotta tuloksista saataisiin "haluttu".

Vastaukset jäivät vielä senkin jälkeen keskiarvoltaan suomen muita kuntia keskimääräistä paremmiksi, mutta sieltä löydettiin perusteluksi se, että 4 henkilöä kymmenestä väitti vastauksissaan kokevansa henkistä / psykososiaalista kuormitusta. Kyseinen tulos perustuu ainoastaan kyseisten henkilöiden väittämiin, eikä sellaista ole todettu factisesti missään.

Tämän jälkeen kunnanhallitus päätti valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan käyttämään lakitoimiston palveluita. Missään vaiheessa ei kyse ole ollut tutkintapyynnön tekemisestä eikä sittemmin tutkintapyynnössä esitetyt perättömät väitteet kunnianloukkaamisesta liittyneet AVI:n tarkastusraportissa mainittuihin asioihin.

Kansanedustajaksi myöhemmin valittu Juha Mäenpää esittikin että lakitoimiston palveluiden hankintaan täytisi yksilöidä toimenpiteet ja hyväksyttää asia ensin kunnanhallituksessa. Kukaan ei kannattanut Mäenpään esitystä.

Ilmajoen kunta siis palkkasi  Tamperelaisen huippujuristin (Mika Miesmäki asianajotoimisto Facta) edustamaan sen kahta viranhaltijaa.

Kyseinen "huippujuristi"laskutti Ilmajoen kuntaa yhteensä 10500 euron edestä työstä, jolla ei ollut oikeudellista pohjaa.

Niin syyttäjä kuin poliisikin vihelsi pelin poikki, koska ei ollut ylipäätään mahdollista että Mäenpää tai Akkanen olisvat voineet syyllistyä työturvallisuusrikokseen, koska emme olleet työnantajia kyseisille henkilöille.

Kunnianloukkausväitteet, joita samassa toimeksiannossa väitettiin tapahtuneen,  olivat poliisin mukaan niin absurdeja että poliisilla ei ollut minkäänlaista näyttöä siitä että rikosta olisi tapahtunut.

Poliisi perusteli esitutkinnan lopettamispäätöstä perusteella, ettei ollut näyttöä rikoksesta, eikä sen tekijästä.

Koska kunnanjohtaja Pirttikoski ei ollut kokenut henkistä pahoinvointia enempää kuin tavallista krapulaa, ei hän ollut osallinen työturvallisuusrikosväitteessä.

Räkänokaksi kutsuttu silloinen hallintojohtaja Mika Sillanpää, sitävastoin oli mielestään kokenut psykososiaalista kuormittumista normaalien työtehtävien suorittamisesta. Jatkuvien sairauslomien lisäksi hän oli vain laiska ja saamaton, mikä näkyi muunmuassa siinä, että hän jätti hoitamatta virkavelvollisuuksiinsa kuuluvia työtehtäviä. (Poliisi on tutkinut ja todennut Sillanpään  rikkoneen virkavelvollisuuksiin kuuluvat velvollisuudet 2020)

Näin ollen kunnanjohtaja Pirttikoski oli koko tutkintapyynnössä ainastaan osallinen henkilökohtaisen kunnansa kokemasta loukkauksesta, jolle ei siis löytynyt mitään perusteita esitutkinnan valmistuttua.

Kunnianloukkaus on asianomistajarikos, jossa kunta ei voi olla asianomistaja eikä näin ollen myöskään asian selvittelystä aiheutuneiden kulujen maksaja.

Tämä käy ilmi myös poliisin esitutkintailmoituksesta, jossa Pirttikosken asianomistajuus rajoittuu ainoastaan kohtaan 2. Kunnianloukkaus.
Ilmajoen kunnan asianomistajuus kohdistuu kohtaan 1. Työturvallisuusrikos.





Kyseinen Kulmuni-koplaus tapahtui siis siten, että kunnasta keksittiin kilpailevien poliitikkojen toimesta ryhtyä syttelemään perussuomalaisia luottamushenkilöitä perusteettomilla syytteillä ja aiheettomaksi todetuilla väittämillä.

Koska kunnanjohtajan kunniansa perääminen ei kuulu kunnan toimialaan, ei kunta voi maksaa kuluja.

Miten tämä oli mahdollista?
Kunnan luottamushenkilöt pelköäävät puuttua epäkohtiin, he haluavat käsitellä vain mukavia ja kivoja asioita. Suomeksi sanottuna heillä ei ole munaa vaan heillä omanedun tavoitteluun kuuluu se ettei asetuta virkamiehiö vastaan, vaikka he toimisivat väärin.

Puhumattomuus on samaa kuin pelkuruus, kunnanvaltuutetut jotka  kylillä ja toreilla  ovat kanssani samaa mieltä, ääni muuttuu valtuustosalissa, jossa pelko, kampaviinerikerhon jäsenyydet ja hyväveli kerhot ohjaavat valtaosan valtuutettujen moraalin toimintaa.

Kunnanjohtaja Pirttikosken olisi tullut itse maksaa aiheuttamansa kulut, eikä hyväksyä niitä kuntalaisilta perityillä veroeuroilla maksettavaksi.

Tyypillinen keskustalainen koplaus, hieman pienemmällä summalla kuin Kulmunin tapauksessa, mutta tässäkin hankittiin yhteiskunnan piikkin palveluita jotka eivät liity viranhoitamiseen millään tavoin.

Vaasan hallinto-oikeus on aiemmin käsitellyt vastaavan laatuista tapahtumaa seuraavalla tavalla.



Tein asiasta valtuustoaloitteen Ilmajoen kunnanvaltuustolle, jossa esitin kulujen perimistä kunnanjohtajalta ja silloiselta hallintojohtajalta.

Lisäksi tein aloitteen tilapäisen valiokunnan perustamiseksi sen johdosta että tapaukseen mitä ilmeisimmin liittyy virkarikos.

Kyseisellä videolla käy myös ilmi että valtuustoaloitteni liitteenä olleet poliisin tutkintailmoitus, hallinto-oikeuden päätös ja muut asiakirjat oli jätetty toimittamatta koko kunnanvaltuustolle!

Nämä kunnioitettavat kunnanvaltuutetut olivat valmiita päättämään asian käsittelyn, ilman että heitä olisi edes kiinnostaneet aloitteeseen oleellisesti liittyneet asiakirjat, jotka kunnan hallintojohtaja tahallisesti oli jättänyt pois esityslistan liitteistä.

Oheisella videolla voit katsoa miten Ilmajoen kunnanvaltuutetut reagoivat selvityspyyntöön ja miten he vastuuttomasti antavat käyttää kuntalaisten verovaroja johtajien yksityisiin Kulmuni- tyyppisiin tarkoituksiin.
Onko koko valtuusto kepulaistunut? Missä on kunnanvaltuutettujen moraali?





Ilmajoen kunta teki mm tästä paidasta rikosilmoituksen.

Seppo Pirttikosken esitutkintapöytäkirjasta ote jossa hän myöntää työskennelleen humalassa.


Ilmajoen kunnan maksamassa ja huippujurristi Mika Miesmäen laatimassa tutkintapyynnössä esitettiin myös, että kunnanvaltuustossa olisimme väittäneet kunnanjohtaja Pirttikosken työskennelleen alkoholin vaikutuksen alaisena. Se olisi aiheuttanut kunnanjohtajan kunnianmenetystä?

Väite on totta, näin me ollaan puhuttu ja asia perustuu oheiseen esitutkinnasta saatuun kunnanjohtaja Pirttikosken omaan lausuntoon, jossa hän myöntää tehneensä työtehtäviä alkoholin vaikutuksen alaisena.

Kunnanjohtaja Pirttikoski jatkaa yhä kunnanjohtajana!



https://mvlehti.net/2019/06/24/ilmajoen-kaatokannissa-toikkaroiva-kunnanjohtaja-sairauslomalle-hoidan-itseni-kuntoon-video/

https://ilkkapohjalainen.fi/arkisto/ex-puolisoa-hairinnyt-ja-ratista-karahtanyt-ilmajoen-kunnanjohtaja-raskas-avioeroprosessi-ja-tyopaineet-johtivat-tahan-1.2146332

https://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/pirttikoskelle-ehdollista-vankeutta-sakkoja-ja-ajokieltoa-1.2217962

https://yle.fi/uutiset/3-9264430

https://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/ilmajoen-hallintojohtaja-teen-rikosilmoituksen-m%C3%A4enp%C3%A4%C3%A4st%C3%A4-1.2161976

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001935042.html



Ilmajoella 06.06.2020
Hannu Akkanen
Kunnanvaltuutettu PS

Korjataan sotesotkut! Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on esitetty suunnitelma, jossa Ilmajoen ja Lapuan vuodeosastot lakkautettaisiin....