torstai 20. helmikuuta 2025

Korjataan sotesotkut!

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on esitetty suunnitelma, jossa Ilmajoen ja Lapuan vuodeosastot lakkautettaisiin. Kyse on 1+7 mallin romuttamisesta. Toteutuessaan se johtaisi Ilmajoen ja Lapuan SoTe-keskusksien hiljaiseen näivettämiseen terveysasemaksi, koska myöhemmin kuvantamispalvelut (röngten) laboratoriopalvelut jne, ajettaisiin alas. Jäljelle jäisi terveysasema hyvin vajavaisilla palveluilla.

Esimerkiksi Ilmajoen 3-vuotta vanha vuodeosasto on helposti laajennettavissa isommaksi, jos alueella on näkemys siitä että isompi yksikkö olisi kustannustehokkaampi. Ilmajoen kunnalla saattaisi olla valmiuksia laajentaa vuodeosastoa, jolloin hyvinvointialueen lainanottovaltuuksia tältä osin olisi tarpeetonta lisätä.

Miten tähän on tultu?

Edellinen hallitus Sdp:n ja keskustan johdolla runttasi väkisin vajavaisen SoTe-uudstuksen, jonka rahoituslaskelmat oli taikaseinästä revittyjä. Eduskuntavaalien jälkeen sekä Sdp.lle että keskustalle tarjottiin vastuuta hallituksessa. Keskustan ratkaisu maakuntia kurittavaan SoTeuudistukseen oli tyhjä paperi, työkalupakki kolisi tyhjyyttään. Oppositioon huutelemaan oli kova kiima. Ehkä he ymmärsivät omien päätöstensä vaikutukset maakuntien ihmisiin ja puutteelliset rahoitusratkaisut, joihin heillä ei ollut halua eikä kompetenssia etsiä ratkaisuja.

Lienee turha mainita että rahoituslaki jonka johdosta soterahoitus on liian pieni, on edellisen vasemmistohallituksen säätämä.

Keskustan esittämä malli on se, että annettaisiin lisäaikaa alijäämien kattamiseen. Lisäaika ei ratkaise yhtään mitään, sinä aikana tulee vain lisää alijäämää. Pään pensaaseen työntäminen on huono tapa korjata epäkohtia.

Arvoisat keskustalaiset, te teitte sote-uudistuksen, joka ei vastannut uudistuksen tavoitteisiin. Onnistuitte luomaan kokonaan uuden rahasyöpön hallintotason piilopuoluetukineen, mutta ette onnistuneet parantamaan palveluita tai hoitojonoja. Lisäsitte byrokratiaa ja normeja. Pahensitte henkilöstöpulaa, Pidensitte hoitojonoja ja loitte epätarkoituksenmukaiseen vuokralääkäribisnekseen. Romutitte lisäksi Kela-korvaukset.

SoTe tarvitsee lisää rahaa, on täysin epärealistista kuvitella että EteläPohjanmaan hyvinvointialueen alijäämät katettaisiin säästöillä, se vaatisi noin 7-8 miljoonan euron säästämistä joka ainoan sotekeskuksen osalta. On myös syytä selvittää onko Etelä-Pohjanmaan sote-alueen diagnosointien puutteelliset kirjaukset johtaneet miljoonien eurojen rahoitusmenetyksiin. Mikäli on, vastuunkantajia pitää löytyä.

 Alue-ja kuntavaaliehdokas Hannu Akkanen Ps



maanantai 6. tammikuuta 2025

Vuosi 2025-vaalikevät tulee. Oletko valmis?


Kunta-ja aluevaalit käydään keväällä 2025, olen mukana molemmissa. Ilmajokiset voivat halutessaan äänestää minua Ilmajoen kunnanvaltuustoon.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue käsittää seuraavat paikkakunnat: Alajärven kaupunki,  Alavuden kaupunki,  Evijärven kunta,  Ilmajoen kunta,  Isojoen kunta,  Isonkyrön kunta,  Karijoen kunta,  Kauhajoen kaupunki,  Kauhavan kaupunki,  Kuortaneen kunta,  Kurikan kaupunki,  Lappajärven kunta,  Lapuan kaupunki,   Seinäjoen kaupunki,  Soinin kunta,  Teuvan kunta,  Vimpelin kunta,  Ähtärin kaupunki.

Mikäli asut kyseisellä paikkakunnalla, sinulla on oikeus äänestää minua aluevaltuustoon.

Kuntavaaleissa olen ollut kolmesti aiemmin.
 
Vuonna 2012 sain 34 ääntä ja olin varavaltuutettu

2017 äänimäärä oli 114 ja tulin valituksi valtuustoon, sekä tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi, josta
keskustapuolueen, sosiaalidemokraattien ja kristillisen puolueen silloisten valtuutettujen lainvastaisella päätöksellä erottivat valheellisten väittämien perusteella. Ymmärtivätkö edes hävetä? 

Vaasan Hallinto-oikeus kumosi tämän moraalittomien valtuutettujen päätöksen lainvastaisena.
https://yle.fi/a/3-12286732

2021 kuntalaiset luotti 182 äänen verran jolla heltisi kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajan pesti 2-vuodeksi.

2025 toivon teiltä kannatusta äänesi muodossa. 

Olen ollut  vuodesta 2012 perussuomalaisten riveissä, en ole koskaan muun puolueen riveissä ollut, eikä koskaan ole ollut tarvetta edes harkita puolueen vaihtoa.

Se ei tarkoita tietenkään sitä, että olisin esimerkiksi valtakunnan politiikassa kaikesta samaa mieltä. Perussuomalaisissa olen saanut aina toimia oman näkemykseni mukaisesti.

Kuntapolitiikka on muutoinkin hyvä nähdä enemmän kuntalaisten edunvalvontana, uskon olevani siinä tehokas ja vahva. 
Näyttöjä löytyy ja kiitän kuntalaisia siitä että he ottavat runsaasti yhteyttä, tuovat epäkohtia esiin ja olen niitä onnistunut jollain tavalla auttamaan.
 


Aluevaaleissa olen ensimmäistä kertaa ehdokkaana. 

Meille aluevaalit on tärkeeät ja niissä kannattaa äänestää, nyt se käy samalla kerralla kun käy äänestämässä kuntavaaleissa.  Ennakkoäänestys molemmissa vaaleissa toimii samoin kuin aiemminkin. 

Me perussuomalaiset emme nosta aluevaltuuston ryhmärahoja, haluamme käyttää hyvinvointialueen vähäiset rahat ihmisten hoitoon, emme oman asemamme pönkittämiseen ja valtuustoryhmälle hankittavien lounasseteleiden, partypoksien tai muun krääsän hankkimiseen. 

Mikäli tulen valituksi, haluan turvata alueen tasapuoliset peruspalvelut jokaisella paikkakunnalla. 

Toimin tiukasti ja tarkasti siten, että hyväveli toimintaa ei sallita, päätöksenteko tulee olla avointa ja rehellistä. 

Uskon että oma osaamiseni taso on riittävä. Olen toiminut aiemmin mm JIK-kuntayhtymän johtokunnassa. Ilmajoen kunnan tarkastuslautakunnan jäsenenä 8-vuotta, josta puheenjohtajana 4-vuotta, kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajana 2 vuotta, kunnanhallituksen jäsenenä 4-vuotta,  Seinäjoen koulutuskuntayhtymä SEDU:n hallituksessa 4-vuotta. Valtuustoryhmän puheenjohtajana kahdesti, yhteensä 3-vuotta.

Tunnen lainsäädännön, otan asioista selvää ja perehdyn käsiteltäviin asioihin. 
Tällä tavalla olen toiminut kuntapolitiikassakin, siten että en ole sielläkään ollut miellyttämässä muita, vaan ajamassa äänestäjieni, kuntalaisten etua, itseäni säästämättä.

Mikäli haluat osallistua vaalikampanjointiin jakamalla mainoksiani tai muulla tavoin, ota yhteyttä p 045-2272598 tai hannua@outlook.com

Minulle on myös avattu vaalitili  FI30 3939 0059 3418 59

Kiitän kaikesta tuesta! yt. Hannu Akkanen











torstai 10. helmikuuta 2022

Valhe vallan päällä!

 Ilmajoen kunnanvaltuusto päätti perustaa tilapäisen valiokunnan valmistelemaan tarkastuslautakunnan erottamista 08.02.2021. Päätös ei syntynyt kuntalain ja hallintosäännön mukaisessa järjestyksessä, vaan lainvastaisesti.

Esitin päätökseen eriävän mielipiteen.

Tilapäinen valiokunta, lukuun ottamatta yhtä suoraselkäistä valtuutettua (Helena Rahkola ps) jäi asennevammansa vangiksi, eikä pystynyt objektiiviseen työskentelyyn. 

Ilmajoen kunnanvaltuusto erotti minut tarkastuslautakunnan jäsenyydestä lainvastaisesti 22.03.2021 äänin 29-6. Lainmukaista menettelyä kannattivat seuraavat valtuutetut. 

Hannu Akkanen PS, Harri Koskela PS, Helena Rahkola PS. Matti Köykkä PS, Niclas Pöytälaakso KOK, sekä Juho Hannuksela KOK.

Vaasan hallinto-oikeus on 25.01.2022 antamassaan päätöksessä todennut Ilmajoen kunnanvaltuuston 08.02.2021 § 7 sekä 22.03.2021 § 21 lainvastaisiksi, ja että ne on kumottava. 

 Vaasan hallinto-oikeuden päätös 25.01.2022



Valtuusto väitti Akkasen ”menettäneen valtuuston luottamuksen, sillä hänen toimintatapansa ovat johtaneet siihen, että lautakunnan muut jäsenet (varapuheenjohtaja ja kolme jäsentä) eivät tunne luottamusta häntä kohtaan”.

Ilmajokelaiset osoittivat kuitenkin kuntavaaleissa 2021 vain neljä kuukautta myöhemmin tuntevansa luottamusta Akkasta kohtaan. Akkanen sai enemmän ääniä kuin muut lautakunnan jäsenet yhteensä. Kuntavaaleissa 2021 Akkasen saama äänimäärä nousi 114:stä yhteensä 182:een. Sen sijaan muut kolme ehdolla ollutta tarkastuslautakunnan jäsentä saivat yhteensä vain 130 ääntä. 

Ilmajoen kunnanvaltuuston jäsenille annettiin harhaanjohtavaa tietoa törkeästi hallinto-ja talousjohtaja Marko Lähteen toimesta. Katso video! 



Hallintojohtaja väittää tarkistaneensa päätösten lainmukaisuuden kuntaliitosta. Itse en usko hänen näin tehneen, vaan keksi hätävaleen vakuuttaaksen valtuuston tekemään lainvastaisen päätöksen.

Lähetin ennen kunnanvaltuuston kokousta valtaosalle valtuutetuista sähköpostia, jossa kerroin selkeästi miksi päätös perustaa tilapäinen valiokunta on laiton ja sen johdosta myös tilapäiseltä valiokunnalta puuttuu legitimiteetti, jolloin päätöstä rasittaa menettelytapavirhe, jonka takia päätökset kumotaan.

Ohessa kirjeeni kunnanvaltuutetuille 
Valtuuston jäsenille

Vain kuusi valtuutettua ymmärsi että kunnan päätöksenteossa täytyy noudattaa lakia.

Vastuuttomia ja lainvastaisesti toimineita valtuutettuja olivat kaikki keskustapuolueen (16), kaikki sosiaalidemokraatit (6), kaikki kristillisdemokraatit(1) sekä (6) kokoomuksen valtuutettua. 

Laittomuudet ja valheet eivät rajoittuneet ainoastaan päätöksentekoon.

Tilapäinen valiokunta, jolla ei siis ollut oikeudellista asemaa valmistella tarkastuslautakunnan erottamista, sai varsin erikoisia vastauksia joissa rikottiin lakia, syyllistyttiin mahdollisiin kunnianloukkauksiin ja julkiseen asiakirjaan kirjattiin epätotuuksia. 

Näistä valheista tulen tekemään tutkintapyynnön poliisille ja viemään asian käräjäoikeuteen, ellei neuvotteluteitse päästä sopimukseen.

Otan tähn muutamia esimerkkejä, miten esimerkiksi Ilmajoen kunta syyllistyi rikokseen, julkaisemalla omalla verkkosivuillaan neljän tarkastuslautakunnan jäsenen mielipidekirjoituksen, jossa totuuden vastaisesti väitettiin ja vihjattin että olisin kertonut salassapidettävää tietoa Seinäjokinen-lehden tai Yle:n haastatteluissa.

"Lautakunnan puheenjohtaja Hannu Akkasen Seinäjokinen – lehden ja YLE:n uutisten ja haastattelujen yhteydessä julki tulleet, tilintarkastajan työn salassa pidettävä sisältö, kokouksen sisäiset salassa pidettävät asiat, sekä ristiriita tietopyyntöjen osalta – mitä on pyydetty luottamushenkilönä ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajana, sekä mediassa aiemmin mainittu lautakunnan keskeneräinen asia vaikuttavat suoraan tarkastuslautakuntamme toimintakykyyn, luotettavuuteen, arvostukseen sekä riippumattomuuteen toimijana."

Ilmajoen kunnan verkkosivu 04.02.2021

Myös tilapäiselle valiokunnalle annetuissa vastauksissa, julkisessa asiakirjassa,  eräät silloisen  tarkastuslautakunnan jäsenet esittivät väitteitä, jotka eivät ole totta ja johtavat poliisitutkintaan, ellei asiassa päästä sovitteluratkaisuun.

Kristillisdemokraattina esiintyvä Seppo Pitkämäki KD, esittää väitteen tilintarkastajan keskeneräisen työn salassa pidettävän tiedon kertomisesta medialle.
Väite on sellainen, joka totta ollessaan olisi rikos. Tällaisen väitteen ja vihjauksen esittäminen edellyttää vahvaa näyttöä, jota tullaan Pitkämäeltä vaatimaan.


Erikoista oli myös silloisen tarkastuslautakunnan jäsen Juha-Pekka Karvosen samaisissa lausunnoissa julkisessa asiakirjassa esittämät väitteet. 
Kun Seppo Pitkämäki väittää salaista ja keskeneräistä tietoa vuodetun medialle, Karvonen kertoo että tarkastuslautakunta ei ole missään pykälässä tehnyt valmistelua tai päätöstä päivähoidon tutkintaan liittyvässä kokonaisuudessa.



Edelleen Karvonen julkisessa asiakirjassa esittää väitteen että nauhoittaessani keskustelunIlmajoen kunnan varhaiskasvatusjohtajan, Eveliina Nokua-Keisasen kanssa, olisin syyllistynyt rikokseen. Tälläisen väitteen esittämällä syyllistyy kunnianloukkaukseen, mikäli nauhoittaminen ei ole rikos.



Fiksuimmat ymmärtää että kahdenvälisen keskustelun julkista virkaa hoitavan henkilön kanssa voi nauhoittaa, se ei riko mitään lakia, eikä siihen tarvitse pyytää lupaa.

Korkeimman oikeuden linjan mukaan keskustelun tallentaminen muiden keskusteluosapuolten tallentamisesta etukäteen tietämättä on sallittua, kun kyseessä oleva keskustelu on tarkoitettu tallentajan itsensä kuultavaksi. Kyse ei ole siis salakuuntelusta silloin, kun keskustelun tallentaja on itse keskustelun osapuoli, vaikka ei olisi etukäteen kysynyt tallentamiseen lupaa kanssakeskustelijoiltaan. Lupa on kuitenkin kysyttävä, jos tallenteet muodostavat henkilörekisterin. Tallenteita sisältäviä henkilörekistereitä kokoavat esimerkiksi yritykset asiakkaidensa kanssa käymistä keskusteluista.

On kuitenkin huomattava, että tallenteella olevaa keskustelua ei saa kuitenkaan levittää yleisölle. Tällöin voi syyllistyä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen. Tallennetta on sallittua käyttää esimerkiksi todisteena oikeudessa.

Ilmajoen kunnanvaltuustolle esitettiin silloisten tarkastuslautakunnan jäsenten toimesta perättömiä yksilöimättömiä väitteitä, jotka totta ollessaan olisivat olleet rikoksia (salassapitorikos, virkasalaisuuden rikkominen) Tälläisten väitteiden osalta lähetin Ilmajoen kuntaan vastineen, jossa kiistin väitteiden todenperäisyyden. Ilmajoen kunta ei julkaissut vastinettani.

Otan tähän vielä yhden esimerkin, miten he ajattelevat.
Tarkastettaessa tarkastuslautakunann pöytäkirjaa, halusin lisätä siihen maininnan että silloiselta, sittemmin eroamaan joutuneen kunnanjohtaja Pirttikosken kuulemisessa saimme selvityksen 



Tarkastuslautakunnan silloiset jäsenet jättivät eriävän mielipiteen, jossa he olettavat että pöytäkirjaan ei saisi merkitä kokouksen kulun mukaista selvitystä päivähoitopalveluiden ostopalvelusopimuksista. Heidän mukaan asia olisi salainen.

Eriävän mielipiteen jätti myös Seppo Pitkämäki, joka oli puheenjohtajan esityksen kanssa samaa mieltä. Tällä tasolla toimiva tarkastuslautakunta sai uuden puheenjohtajan kun minut erotettiin lainvastaisesti. 

Vaasan hallinto-oikeus on siis antanut päätöksensä, jossa Ilmajoen kunnanvaltuuston päätökset tarkastuslautakunnan erottamisasioissa todettiin lainvastisiksi ja että ne on kumottava.

Asian saatua lainvoiman, tulen esittämään Ilmajoen kunnalle korvausvaatimuksen sekä tarvittaessa saattamaan tässä asiakokonaisuudessa esitetyt perättömät vihjaukset ja väitteet poliisille tutkittavaksi. 

Seinäjokinen-lehti kyseenalaisti hallintojohtajan pätevyyden, Ilmajoki erotti tarkastuslautakunnan uheenjohtaja Hannu Akkasen laittomasti
vaadinkin häneltä selvitystä miten hän on väittämänsä mukaan tarkistanut kunnanvaltuuston päätösten lainmukaisuuden kuntaliitosta. Voiko valtuusto luottaa hallintojohtajaan, mikäli käy ilmi että valtuustolle kerrottiin muunneltua totuutta?

Ilmajoella 10.02.2022

Hannu Akkanen
Kunnanvaltuutettu



torstai 27. tammikuuta 2022

Ilmajoen kunnassa laittomuus vallalla




Vaasan hallinto-oikeus antoi päätöksensä Ilmajoen kunnan tarkastuslautakunnan erottamista koskevissa päätöksissä ja totesi ne lainvastaisiksi, joten päätökset tulee kumota. 

 Ilmajoen kunnanvaltuuston jäsenistä lainmukaisen toimintatavan kannalla oli seuraavat 6-valtuutettua. Akkanen Hannu PS Koskela Harri PS Rahkola Helena PS Köykkä Matti PS Pöytälaakso Niclas Kok Hannuksela Juho Kok

 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Lainvastaisesti toimivat kaikki Kristillisdemokraattien, keskustapuolueen ja sosiaalidemokraattien valtuutetut sekä kokoomuksen valtuutetuista 6 ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 Laittomuuden puolustajat

 Haapala Jussi Kesk, Hautala Salme Sdp, Hautamäki Pauliina Kok, Lähdesmäki Juhana Kd Kananoja Reetta Kesk, Reinilä Johanna Sdp, Kankaanpää Timo kesk, Karvonen Juha-Pekka kok, Knuuttila Kari kesk, Koivuluoma Matti kesk, Koskela Markku Sdp, Koskimies Heikki kesk, Kuula Heikki Sdp, Väli-Torala Arto kesk, Luhtala Pentti kesk, Mannersuo Martti kok, Siltala Jouko kesk, Niemelä Janne kok, Niemistö Esa kesk, Petäjävirta Irma kesk, Rahko Maria kesk, Ranto Ahti kesk, Raumanni Juho kok, Renkola Jari sdp, Tuomikoski Timo kok, Ojaluoma Simo kesk, Välimaa Mari Sdp, Yli-Ojanperä Kirsti kesk, Ålander Antti kesk. ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 
Älä koskaan äänestä henkilöä joka on valmis tahallaan aiheuttamaan Ilmajoen kunnalle kielteistä julkisuutta, huonoa imagoa ja tarpeettomia kuluja, kuten edellä luetellut henkilöt, jotka äänestivät tietoisina lainvastaisen menettelyn puolesta. He eivät ola äänesi arvoisia eivätkä kunnioita kuntalaisia. ---------------------------------------------------------------------------




 Varo asioimasta valehtelevan viranhaltijan kanssa.
https://ilmajoki.fi/ajankohtaista/vaasan-hallinto-oikeuden-paatos-57-2022/

maanantai 21. kesäkuuta 2021

KUNTAVAALIT OHI, PALUU ARKEEN

Perussuomalaiset valtuutetut ja 1 varavaltuutettu ryhmäkuvassa.

 Ilmajoen kunnan osalta kuntavaalit ovat ohi ja tulokset tiedossa.






Kannatustaan kasvattivat perussuomalaiset +9,9%  +4 valtuutettua.

Kristillisdemokraatit +3,6% +1 valtuutettu.

Vihreät olivat ensikertaa ehdolla ja saivat yhden valtuutetun niukkaakin niukemmin yhden äänen turvin.

Rökäletappion Ilmajoella kärsi keskusta, joka menetti kannatustaan -9,1% -3 valtuutettua.

Rökäletappion kärsi myös SDP  -4,6% ja -2 valtuutettua. Jo ehdokasasettelu antoi osviittaa heikosta sosialistien menestyksestä. Ikääntyneet sosialistit eivät houkuta nuoria äänestäjiä. Vain yksi alle 45 vuotias ehdokas. Valtuutettujen keski-ikä yli +60 vuotta kertoo että SDP on auringonlaskun puolue.

Myös päivähoitoskandaalissa ryvettynyt kokoomus kärsi vaalitappion menettäen kannatustaan 1,8% ja yhden valtuustopaikan. Alhaisen äänestysprosentin ansiosta kokoomus menetti ainoastaan yhden paikan, heillähän on tunnetusti uskollisimmat äänestäjät.

Äänestysprosentin pienuus söi oletettavasti perussuomalaisten kannatusta, vain 58,2% äänioikeutetuista äänesti. Pudotusta edellisiin kuntavaaleihin (2017/63,0%) oli 5%

Äänimäärissä puolueiden osalta tapahtui isoja muutoksia.

Keskusta sai 1983 ääntä  pudotusta edellisiin vaaleihin -656 ääntä.

Perussuomalaiset sai 1154 ääntä ja lisäystä edellisiin vaaleihin +502 ääntä.

Kokoomusta äänesti 1092 äänesäjää, miinusta edellisiin vaaleihin -178 ääntä.

Sosialistit romahti 654 ääneen jossa pudotusta edellisiin vaaleihin -311 ääntä.

Kristillisten onnitunut ehdokasasettelu oli tuoda heille kolmannenkin valtuustopaikan joka meni loppumetreillä vihreille vain yhden äänen erolla.
Kristilliset sai nyt 429 ääntä jossa nousua edellisiin vaaleihin oli +179 ääntä.

Yhteenvetona voidaan todeta että keskustavasemmisto kärsi rökäletappion, kuntalaiset äänesti selkeän muutoksen puolesta oikeistokonservatiivisten voimien puolesta.

Kesk+sdp menetti 5 valtuustopaikkaa ja 967 ääntä.

PS+Kd kasvatti valtuustopaikkoja 5:llä  ja lisäsi kannatustaan +681 äänellä.

Ilman päivähoitoskandaalissa ryvettynyttä ja likaista vaalikampanjaa käynyttä kokoomuksen muutamaa henkilöä, myös kokoomuksen menestys olisi ollut parempi. Matala äänestysvilkkaus piti lisäksi suosia kokoomusta. 

Henkilötasolla on mielenkiintoista huomata että puolueen vaihto ei vie kannatusta.

Moninkertainen puolueloikkaaja Esa Niemistö, ex ps, sin, sit kesk kasvatti äänimäräänsä 29 äänellä.

Keskustasta kokoomukseen siirtynyt Janne Niemelä nosti henkilökohtaista kannatustaan +67 äänellä. L
ähes saman tempun toisti kokoomuksesta perussuomalaisiin siirtynyt Helena Rahkola nostamalla kannatustaan äänikuningattareksi asti, saaden 191 ääntä + 64 edellisin vaaleihin verrattuna.

Omaa vaalitulosta on tietysti syytä arvioida jokaisen, niin teen itsekkin.

Sain kuntavaaleissa vuonna 2012     32 ääntä

                                 vuonna 2017   114 ääntä 

                                 vuonna 2021   182 ääntä

Omaa vaalitulostani pidän hämmästuttävän korkeana, ottaen huomioon sen, että tarkastuslautakunta, jonka puheenjohtajana toimin, erotettiin maaliskuussa varsin kyseenalaisin perustein laittomalla tavalla.

Vain viikkoa ennen kuntavaalien äänestyspäivää, kunnanhallitus antoi erikoisen lehtistötiedotteen, jossa paheksuttin kunnan hallitojohtajalle lähettämääni sähköpostia. 

"Kunnanhallitus paheksuu voimakkaasti Hannu Akkasen viestejä ja pitää niitä erittäin moitittavina, epäasiallisina ja osin uhkaavina."

Erikoista on, että kunnan hallintojohtaja tai kukaan muukaan kunnan henkilösöstä ei ole asiasta minulle maininnut sanallakaan, pitäen niitä millään tavoin moitittavina.

Vaalien alla sain muutamia yhteydenottoja entisiltä kokoomuksen ja keskustan äänestäjiltä, jossa he kertoivat etä tuo sinun mustamaalaamisesi kunnan taholta on jo niin läpinäkyvää, että he äänestävät minua.

Kiitos heille siitä, uskon että kunnanhallitus, joka on ollut Ilmajoen historian surkein, epäonnistunein ja etenkin asiaosaamiseltaan kelvottomin, teki itselleen karhunpalveluksen.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ahti Ranto (kesk) oli koko kunnan suurin pudottaja, äänimääränsä tippuessa -54 ääntä.

Kovin hyvin ei mennyt myöskään päivähoitoskandaalissa ryvettyneellä Juha-Pekka Karvosella - 16 ääntä, tarastuslautakunnan jäsen Sari Mantereella -19 ääntä 
Tarkastuslautakunnan jäsen Seppo Pitkämäellä - 1   
Karvonen tipahti 103 äänestä 87 ääneen.
Mantere                47 äänestä 28 ääneen.
Pitkämäki menettiyhden äänen.

Tarkastuslautakunnan ex-puheenjohtajana kasvatin äänimäärääni +68 äänellä, eli Karvonen epäonnistui kunnanjohdon suunnittelemassa operaatiossa täysin.

Näyttääkin siltä, että asialinjalla pärjää, ne jotka toisille kuoppaa kaivaa sinne itse tipahtaa.
Kunnanjohtaja Pirttikosken mahdollisia potkuja käsitellään tänään kunnanhallituksessa.

Itse aion jatkaa asialinjalla.

Kuntalaiset ovat äänestneet minua josta haluan osoittaa erityisen nöyrän kiitoksen.
Kansa on puhunut, muutosta halutaan.

Perussuomalaisilla oli tunnelma katossa vaalivalvojaisissa Riistavallin metsästysmajalla.




Ilmajoella 21.06.2021
Hannu Akkanen
Kunnanvaltuutettu




                         











lauantai 20. maaliskuuta 2021

RIKOTAANKO LAKIA TAHALLAAN?



Ilmajoen kunnassa perustettiin tilapäinen valiokunta valmistelemaan tarkastuslautakunnan erottamisasiaa.

Kunnanvaltuuston kokouksessa 08.02.2021 asia tuotiin esityslistan ohi, vaikka asian käsittelemiseen kunnanvaltuustossa olisi vaadittu asian kiireellisyysden lisäksi yksimielinen päätös. Asiaa ei esitelty kiireellisenä.





Asian käsittelyssä 08.02.2021 vastustin asian ottamista esityslistalle ja jätin asiasta eriävän mielipiteen.












Ei tässä vielä kaikki, asia siis otettiin vastoin kuntalakia ja kunnan hallintosääntöä käsiteltäväksi, esitin asian jättämistä pöydälle seuraavaan kokoukseen.
Esitystäni kannatettiin, joten asiasta äänestettiin.
Äänestyksen tulos 22 ääntä käsittelyn jatkamisen puolesta 13 ääntä pöydällepanon puolesta.

Ilmajoen kunnan hallintosäännön mukaan asia olisi tullut jättää pöydälle, koska enemmän kuin 1/4 osa paikalla olleista valtuutetuista kannatti asian pöydällepanoa.






Ilmajoen kunnanvaltuuston tilapäinen valiokunta perustettiin näin ollen vastoin kuntalakia ja kunnan hallintosäännön määräyksiä.

Tilapäisen valikunnan toiminnalta puuttuu siten oikeutus, eikä sen työllä ole minkäänlaista oikeudellista legitimiteettiä.


Ilmajoella 20.03.2021
Hannu Akkanen
kunnanvaltuutettu PS





sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Häpeällinen päivähoito skandaali!

Ilmajoen  kunta on saanut aiemmin mainetta lapsiystävällisenä kuntana jossa on hyvin joustavat päivähoitomahdollisuudet. 

Kaikki ei kuitenkaan ole enää pysynyt lain, hyvän hallinnon  ja kunnan omien ohjeiden mukaisesti hyväksyttävien toimintatapojen sisällä.

Seinäjokinen-lehti paljasti Ilmajoen kunnan hankkineen Seinäjoelta ostopalvelusopimuksilla päivähoitopalvelua, joka ei ole ollut kaikkien kuntalaisten haettavissa.

Päivähoitopalveluita ostettiin salaisilla sopimuksilla n 40000 euron arvosta.
Kirjallisia sopimuksia ei ole löytynyt. 

Paljastin tämän epäkohdan, jonka jälkeen kunnasta aloitettiin valtava painostus luotamustointani kohtaan.

Erikoista asiassa on kunnan eri viranomaisten toiminta, jonka laimukaisuutta on syytä selvittää.

Ilmajoen kunnan varhaiskasvatusjohtaja Eveliina Nokua-Keisanen kertoo että kyseesä on ollut sponsorointisopimus. Sopimuksella on haluttu tukea lasten vanhempien urheilu-uraa.
Kun asiaa selviteltiin enemmän, Ilmajoen kunnanhallitus väitti kyseessä olevan päätöksen perustuneen "lapsen edun" huomioimiseen. 

(Ilmajoen kunnan tiedote)

Tiedote päivähoitosopimuksesta, 8.1.2021

Keihäänheittäjä xxxx xxxxxxxxx lasten päivähoitosopimuksesta on ollut laajaa keskustelua eri medioissa viime päivinä. Esillä on ollut mm. väitteitä siitä, että kunnan ja xxxxxxxxx perheelle päivähoitopalveluja tuottaneen yrityksen välillä ei olisi ostopalvelusopimusta lainkaan tai että, menettely on erityisellä tavalla suosinut xxxxxxxxx perhettä.

Näistä seikoista johtuen kunnanjohtaja on antanut kunnanhallitukselle 8.1.2021 klo 14.00 laajan informaation sopimukseen liittyvistä seikoista. Saadun informaation perusteella kunnanhallitus tiedottaa seuraavaa:

Ilmajoen kunnan ja Seinäjoella sijaitsevan Jump- päiväkodin välillä on ollut kirjallisesti vahvistettu ostopalvelusopimus vuosina 2016 – 2019 välisenä aikana. Sopimukseen perustuen xxxx xxxxxxxxx ja xxxx xxxxx lasten hoitopaikat ovat sijainneet Jump-päiväkodissa.

Ilmajoen kunnan osalta sopimuksen on solminut hankintalain ja kunnan sisäisen ohjeistuksen mukaisesti varhaiskasvatusjohtaja. Sopimus perustuu varhaiskasvatusjohtajan harkintavaltaan järjestettäessä Ilmajoen kunnan asukkaiden päivähoitopalveluja erityisesti lasten etu huomioon ottaen.

Sopimuksesta ei ole aiheutunut kunnalle lisäkustannuksia. Vastaavia ostopalvelusopimuksia on solmittu vuosien mittaan muitakin Ilmajoen kunnan ja naapurikuntiemme sekä yksityisten toimijoiden välillä.

Ilmajoen kunta toivottaa entisen huippu-urheilijan, xxxx xxxxxxxxx perheelle voimia ja jaksamista jatkossakin ja viihtymistä Ilmajoen Ahonkylässä.

Ilmajoen kunnanhallituksen puolesta

Seppo Pirttikoski (kepu)
kunnanjohtaja


MIKÄ KUNNAN VASTAUKSESSA ON VALETTA?


1.) Ilmajoen kunnan ja Seinäjoella sijaitsevan Jump- päiväkodin välillä on ollut kirjallisesti vahvistettu ostopalvelusopimus vuosina 2016 – 2019 välisenä aikana.

TOTUUS: Ilmajoen kunnalla ei ole ollut sopimusta vuonna 2016 ja 01.01.2017-30.08.2017 eikä 01.08.2018-2019 välisenä aikana.
Juridisesti sopimusta ei ole lainkaan, sillä kunnanjohtaja Pirttikosken lähettämät sopimukset olivat ainoastaan tilitoimiston maksuselvittelykysely sekä varhaiskasvatusjohtaja Eveliina Nokua Keisasen itse tekemä muistio.


2.) Ilmajoen kunnan osalta sopimuksen on solminut hankintalain ja kunnan sisäisen ohjeistuksen mukaisesti varhaiskasvatusjohtaja. Sopimus perustuu varhaiskasvatusjohtajan harkintavaltaan järjestettäessä Ilmajoen kunnan asukkaiden päivähoitopalveluja erityisesti lasten etu huomioon ottaen.

TOTUUS: 

Kunnan monijäseninen toimielin (varhaiskasvatuslaki 50§)

Kunnalle tässä laissa säädetyistä tehtävistä huolehtii yksi tai useampi kunnan määräämä monijäseninen toimielin.

Toimielimen tehtävänä on myös edustaa kuntaa, valvoa sen oikeutta ja käyttää puhevaltaa lasten varhaiskasvatuksen yksilöllistä toimeenpanoa koskevissa asioissa ja tehdä sen puolesta näissä asioissa sopimukset ja muut oikeustoimet.

Ilmajoen kunnan hallintosääntö. 157§
Kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtävät ja toimivalta.
Lautakunta järjestää kasvun ja oppimisen sekä tukemiseen liittyvät palvelut ja siinä tarkoituksessa vastaa ja päättää mm:
sopimuksista, jotka koskevat toimialan järjestämien palvelujen tarjoamista muiden kuntien asukkaille tai palvelujen hankkimista muilta kunnilta tai yhteisöiltä.

Varhaiskasvatusjohtajalla ei ole ollut toimivaltaa tehdä ostopalvelusopimusta.



3.) Sopimuksesta ei ole aiheutunut kunnalle lisäkustannuksia. 

TOTUUS:

Ilmajoen kunnan varhaiskasvatusjohtajan itse tekemä muistio paljastaa että ilmajoen kunta osti kaksi paikkaa päiväkoti Jumpista palvelusetelin hinnalla. 
Ilmajoen kunnan palvelusetelin arvo on määritelty palvelusetelilain mukaisesti saman hintaiseksi kuin kunnan omana toimintana tuotettu palvelu.
Ilmajoen kunnan palvelusetelin hinnaksi on määritelty 800 euroa yli 3-vuotiaan lapsen osalta ja 1000 euroa alle 3-vuotiaan lapsen osalta.
Ilmajoen kunta osti palvelut kuitenkin 2000 euron hintaan eli maksoi yli 3-vuotiasta lapsesta 200€ joka kuukausi ylimääräsitä lähes 3-vuoden ajan.














Erikoista tässä on se, että kunta kertoo tehneensä ostopalvelusopimuksen, vaikka kyse on suoraan palvelusetelimallisesta toiminnasta, jossa palvelusetelin arvosta vähennetään perheen omavastuu ja varhaiskasvatusmaksua ei makseta Ilmajoen kunnalle vaaan palveluntuottaja voi periä maksun perheeltä. 

Päiväkoti Jumpista kerrotaan että heidän käyttämä malli on suora kopio Seinäjoen kaupungin palvelusetelimallista. Ilmajoella väitetään tehdyn ostopalvelusopimuksen siksi, että kunnan palveluseteli ei ole voimassa kunnan rajojen ulkopuolella.

Tässäkohdin on hyvä kysyä onko kaikkia kuntalaisia kohdeltu kuntalain mukaisesti, Kuntalaissa todetaan seuraavasti:

"Tehtävien hoidosta vastuussa oleva kunta vastaa palveluiden yhdenvertaisesta saatavuudesta."

Onko varhaiskasvatuksen ostopalveluvaihtoehdosta yleisesti tiedotettu?

Ilmajoen kunnan tulisi omien ohjeidensa ja kuntalain mukaan tiedottaa omilla sivuillaan kaikki ostopalvelu-ja palvelusetelipaikat jotta kuntalaiset voisivat näitä yhteisillä verovaroilla hankittuja paikkoja hakea lapsilleen.

Ilmajoen kunta ei ole julkaissut sivuillaan näitä paikkoja vaan niitä on varhaiskasvatusjohtaja Eveliina Nokua-Keisasen toimesta jaettu pöytälaatikosta hämärällä tavalla.

Oma lukunsa on kunnan toiminta jossa hallinto-ja talousjohtaja Marko Lähde ilmoitti julkisuuslainmukaiseen tietopyyntöö 14 vuorokauden etsimisen jälkeen että kunnasta ei ole löytynyt ostopalvelusopimusta.


Viranhaltijapäätöksistä pidetään kirjaa ja ne tulee olla julkisesti nähtävillä. Viranhaltijapäätöksistä on myös valitusoikeus, joka ei tässä tapauksessa ole vieläkään lähtenyt käyntiin, koska pätös ei ole ollut nähtävillä eikä siihen ole annettu lainmukaista valitusosoitusta.
Dokumentit tulee olla helposti löydettävissä.




Tässä on vielä yksi dokumentti jota ilmajoen kunta pitää sopimuksena.
Kyseessä on  tilitoimiston laskutusosoitekysely. On huolestuttavaa jos kunta tekee 34000 euroa maksaneita salaiseksi ilmoitettuja sopimuksia näin vajavaisin dokumentein.











On myös erikoista että toteutunut laskutus on eri, kuin sopimuksiksi väitetyt summat.
Erikoista ja hämärää on myös se, että laskuissa lukee toimitustapana "viedään", eli laskut on toimitettu suoraan jollekkin kuntaan, ehkä se kuvaa sopimuksen salaista luonnetta?
Laskuista puuttuu myös hyväksyjän merkinnät.









Ilmajoen kunnan tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Juha-Pekka Karvonen on päiväkoti Jump Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
Hän ei ole tehnyt sidonnaisuusilmoitusta Ilmajoen kunnanvaltuustolle tai tarkastuslautakunnalle esteellisyyden aiheuttavasta sidonnaisuudestaan.
Sidonnaisuusilmoituksen teko on luottamushenkilön velvollisuus.

Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy usklataa erottua joukosta, asettua muita vastaan ja tarvittaessa puolustaa totuutta yksin muita vastaan.

Hannu Akkanen
Ilmajoella 11.01.2021

https://www.seinajokinen.fi/avi-tutkii-pitkamaen-kohupaivakotia/

https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000007729163.html

Korjataan sotesotkut! Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on esitetty suunnitelma, jossa Ilmajoen ja Lapuan vuodeosastot lakkautettaisiin....