maanantai 10. elokuuta 2020

Ilmajoen kunta velkaantuu!

JIK:n kassa on lokakuussa tyhjä – tarvitsee  Ilmajoelta nopeasti 1,5 miljoonaa euroa


Ilmajoen kunnan päätöksentekoa varjostaa suunnittelemattomuus.

Kunnan talousarvio, taloussuunnitelma ja kuntastrategia tulisi olla se käsikirjoitus jonka mukaan eletään kunnan varojen ja tulojen mukaisesti.

Vuonna 2019 Ilmajoen kunta teki lähes 4 miljoonan euron alijämäisen tuloksen. Aikaisempina vuosina kertyneitä ylijäämiä syötiin huolella, enää kunnan taseessa on n 5 mijoonaa euroa ylijäämää, joka ei ole rahaa, vaan kirjanpidollista ylijäämää.

Esitin kunnanvaltuustossa JIK-kuntayhtymään kertyneiden alijäämien kattamiseen varausta taloussuunnitelmaan, siten että taloussuunnitelmaan varataan 800 tuhatta euroa vuosille 2021 ja 2022.

Yksikään kunnanvaltuutettu ei esitystäni kannattanut. Heille riitti naureskelu sille, että valtuuston puheenjohaja totesi että kukaan ei sitä kannattanut.

Nauru oli kuitenkin sitä tavallista ylimielistä pilkkaa, jota ymmärtämättömät valtuutetut omissa pienissä päissään saattavat vielä katua ja hävetä.

Ilmajoen kunnanhallitus esittää yksimielisesti että kunnanvaltuusto hyväksyisi 1,5 miljoonan euron talousarvioyliyksen, JIK kuntayhtymän alijäämien kattamiseksi.

Erikoista on se, että yksikään valtuutettu ei kannattanut asiaan valmistautumista etukäteen, taloussuunnitelmassa. Miksi? Miksi kukaan valtuutettu ei ollut huolissaan siitä, että kuntalain mukaan kunnan tulee kattaa kuntayhtymän alijäämät.

Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä JIK:n rahat ovat lopussa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista Ilmajoella ja Kurikassa vastaavan kuntayhtymän kassan arvioidaan loppuvan viimeistään lokakuussa.

Asiaa käsiteltiin maanantaina Ilmajoen kunnanhallituksessa, jonka esityslistalla oli 1,5 miljoonan euron alijäämän paikkaaminen lokakuuhun mennessä. 

Valtuustolle menee esitys, että alijäämä katetaan lisätalousarvion kautta ja tuloutetaan JIK:n kassaan syys-lokakuun vaihteessa. Muuten JIK:n kassa alkaa olla kriisissä, ilmajoen kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski toteaa.

Ilmajoki joutuu ottamaan lisää velkaa

Ilmajoki varautuu paikkaamaan JIK:n alijäämän velkarahalla.

Omistajakunnat ovat tilaamassa FCG Konsultointi Oy:ltä kuntayhtymän talouden sopeutusta koskevan selvityksen. vt. kuntayhtymän johtaja Hakala ei lähde spekuloimaan, millaisiin kustannussäästöihin JIK:ssä voitaisiin päästä.

Naapurikaupunki Seinäjoen kaupunginhallitus sai maanantaina kuulla, että kaupungin verotuloihin tulee tänä vuonna arviolta 17 miljoonan euron lovi. Ilmajoella kunnanhallituksen tulisikin arvioida koronan vaikutukset kunnan tulopuoleen välittömästi sekä ryhtyä vaadittaviin säästötoimiin.
Arvioni mukaan tulopuoli Ilmajoella tulee tippumaan noin 3,5 miljoonaa euroa, valtionosuudet kasvamaan noin 2 miljoonaa jolloin sopeutettavaa jää vielä 1,5 miljoonaa euroa, jotta voisimme pysyä talousarvion raameissa.

Oikea aika toimia on heti! Kunnan hallinto-ja talousjohtaja Marko Lähde on pyrkimässä muualle töihin, joka ei luonnollisestikaan helpota tilnteen selvittelyä,. Tunnettu tosiasiahan on se, että kunnanjohtaja Pirttikoskella ei ole kunnanjohtajalta vaadittavaa taoudellista osaamista.











Ilmajoella 11.08.2020 
Hannu Akkanen
Kunnanvaltuutettu PS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Korjataan sotesotkut! Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on esitetty suunnitelma, jossa Ilmajoen ja Lapuan vuodeosastot lakkautettaisiin....