Ilmajoen kunta on liittynyt Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistyksen jäseneksi. Jäseneksi liittymisen sai 1000e maksulla+ lisäksi 5000e/vuosittainen jäsenmaksu.
Rautatieyhdistyksen tavoitteena on lisätä Suupohjan radan liikennettä.
Tälläisiä huuhaa hankkeita on perustettu muutamien poliitikkojen ja veturimiestowereiden henkilökohtaisen agendan ajamiseen, todellisuudessa kukaan ei usko että Suupohjan rataa kannattaa ylläpitää.
Valtio on jo päättänyt lopettaa radan ylläpidon, 2019-2020 vuosi on viimeinen ja sekin jo lisäajalla.
Arvioiden mukaan radan heikosta kunnosta johtuen pelkästään pahimpien paikkojen kunnostaminen tulisi maksamaan n 25 miljoonaa euroa, jolloin nopeusrajoituksia voitaisiin hieman nostaa. Lisäksi radalla on kymmenitäin tasoristeyksiä, jotka vaatisivat lisäpanostuksia.
Koska liikennemäärä on luonnollisista syistä tippunut lähes olemattomaksi, ei kysyntää radalle ole.
Rahan haaskaaminen tälläisen toiminnan "kehittämiseen" on turhaa.
Lisäksi on huomioitava että nykyisillä euronormeilla varustetut rekat ovat ympäristöystävällisempiä kuin dieselveturin puksuttamat tavarajunat.
Vertailtaessa kuljetettua tonnia kohti co/päästöjä voi olla yllätys että
Tavarajunaliikenteen yksikköpäästöt [g/tkm CODieseljuna ilman vaihtotyölisää 0.074 Dieseljuna vaihtotyölisineen 0.081
(lähde:http://lipasto.vtt.fi/yksikkopaastot/tavaraliikenne/raideliikenne/junat_tavara.htm)
Varsinaisella perävaunuyhdistelmällä varustettu rekka, kokonaismassa 76t/kantavuus 51t/ 9 akselinen
maantieajopäästöt kuljetettua tavaratonnia kohden on pienemmät kuin vanhalla dieselkäyttöisellä junalla.
Päästö / tonnikilometri CO [g/tkm] euro VI 2015- osakuorma (esim. 70 %) 0,0037
| täysi kuorma (51 t) 0,0027 |
(lähde:http://lipasto.vtt.fi/yksikkopaastot/tavaraliikenne/tieliikenne/kavp76tie.htm)
Koska factat puhuu kumipyöräkuljetusten ympäristöystävällisyydestä ja koska perussuomalaiset ovat ympäristötekoihin factapohjalta sitoutunut puolue, tulen esittämään kunnanvaltuustossa että Ilmajoen kunta ei lainaa nollakorolla rahaa tälle humpuukiyhdistykselle ja että Ilmajoen kunta selvittää mahdollisuudet erota ratayhdistyksen jäsenyydestä välittömästi säästösyistä.
Suomessa on juuri muodostettavana punikkihallitus, johon vihreät ja keskustapuolueen rippeet ovat lähdössä kommunistien kanssa, ja he ovat sitoutuneet kunnianhimoisiin ympäristötekoihin pelastaakseen maailman ilmaston, katson että on vastuutonta edistää saastuttavan tavaraliikenteen haaveilua rataosuudella jossa ei luonnollista kysyntää tavara/henkilöliikenteelle ole olemassa.
Käytetään nämäkin verorahat oman maan kansalaisten hyvinvoiniin, vanhustenhoitoon ja työllisyyden edistämiseen järkevällä tavalla.
Hannu Akkanen
Kunnanvaltuutettu PS
Ilmajoki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti